Osallistu kestävän maatalouden kehittämiseen!

Joukkoistamiskyselyn vastausaikaa on jatkettu 24.9. saakka. Luonnonvarakeskuksen (Luke) koordinoimassa OPAL-Life-hankkeessa tutkitaan, miten peltojen käytön optimoinnilla voidaan vähentää maatalouden muodostamia kasvihuonekaasupäästöjä sekä pienentää saatujen ja potentiaalisten satojen välisiä kuiluja. Tutkimus- ja kehittämistyön tueksi haetaan uusia näkemyksiä joukkoistamisen avulla. – Haluamme ottaa tutkimustyössämme eri sidosryhmien ja tahojen näkemyksiä huomioon vieläkin monipuolisemmin. Työkaluna käytämme idea-alustaa, johon kommentoimalla jokainen asiasta kiinnostunut pääsee osallistumaan maatalouden kehittämiseen kestävämpään suuntaan, kertoo Luken tutkija Jaana Sorvali.

Mitä on joukkoistaminen?

Joukkoistamisella tarkoitamme toimintaa, jossa ongelmanratkaisuun tai tiedonhakuun haetaan vastauksia hajautetusti, isolta joukolta asiantuntijoita. Joukkoälyn ydinajatus on siinä, että monen ihmisen tiedot, taidot ja kokemukset ovat yhdessä enemmän kuin yhden asiantuntijan. Olennaista joukkoistamisessa on, että tehtävä on avoimesti kaikille tarjolla ja kuka tahansa saa osallistua.

Miksi osallistuisin joukkoistamiseen?

Pääset kertomaan mielipiteesi hankkeestamme sekä osallistumaan maatalouden kehittämiseen kestävämpään suuntaan! Joukkoistamisalustan tuloksista kootaan raportti ja käyttökelpoiset ideat sekä uudet näkökulmat otetaan tutkimuksessa huomioon, sillä hanke jatkuu vuoteen 2020 asti. Kaikkien ideoita lähettäneiden kesken arvotaan kaksi 25 € arvoista lahjakorttia ruoka- ja vähittäistavarakauppaan.

Miten osallistun joukkoistamiseen?

Tutustu ensin OPAL-Life–hankkeeseen ja kestävän tehostamisen periaatteeseen nettisivujemme ja YouTube–kanavamme videoiden avulla. Seuraavaksi voit vastata Tricider–joukkoistamisalustalla kysymyksiin kestävästä tehostamisesta:

Mitä etua/hyötyä on kestävästä tehostamisesta?

Mitä ongelmia/haasteita on kestävässä tehostamisessa?

Mitä kestävässä tehostamisessa tulee ottaa huomioon?

Miten kestävän tehostamisen periaate saadaan osaksi suomalaista maataloutta?

Kuvittele mielessäsi visio (toivottava tulevaisuudenkuva) suomalaisesta maataloudesta. Palaa nykyhetkeen. Millaisin toimin tämä visio saavutetaan?

Toivomme, että vastaatte kyselyyn omalla etunimellä ja tittelillä (esim. opiskelija, virkamies, tutkija, viljelijä). Jos edustat jotain järjestöä toivomme myös, että mainitset asian. Voitte myös vastata kyselyyn suuremmalla joukolla yhdessä ideoiden! Voit vastata kaikkiin tai vain yhteen kysymykseen. Ideoinnin lisäksi voit argumentoida omien tai muiden ideoiden hyviä ja huonoja puolia, tykätä argumenteista sekä äänestää ideoita. Voit myös rekisteröityä ilmaiseksi Tricider-alustalle ja tilata päivitykset kyselyn etenemisestä sekä saada lopuksi yhteenveto tuloksista.

Odotamme innolla sinun näkemyksiäsi ja ideoitasi hankkeeseen!


Vastausaika on päättynyt. Kiitos vastaajille!