Metsänraivaus karjan laidunmaaksi sekä rehuntuotantoa varten vaikuttaa biodiversiteettiin ja ilmastonmuutokseen etenkin globaalista näkökulmasta tarkasteltuna. Sen sijaan nurmen viljelyn ja laiduntamisen erilaiset tuotantotavat säätelevät karjatalouden roolia EU-maissa. Suomessa maidontuotanto on maatalouden tärkeä sektori, joten karjataloudella on vankka asema.

Luonnonvarakeskuksen tutkimuksessa tarkasteltiin muun muassa kasvillisuuden, eläimistön ja maaperäeliöiden monimuotoisuutta erilaisilla nurmilla sekä tila- että maisematasolla. Tutkimuksen perusteella voi todeta, että intensiivisen nurmiviljelyn biodiversiteettivaikutuksista tiedetään vähemmän kuin laajaperäisen viljelyn. Ensin kuitenkin pieni taustoitus maatalouden rakennemuutoksista.

Maatalousympäristön luonnon monimuotoisuus kärsii karjatilojen määrän vähenemisestä

Maatalouden rakenne on muuttunut tuotannon erikoistumisen myötä, joten kotieläin- ja kasvintuotanto ovat erkautuneet toisistaan. Tällä on vaikutuksensa myös nurmialaan. Puolella suomalaisesta peltopinta-alasta kasvoi nurmea vielä 1960-luvulla, mutta osuus on sittemmin pudonnut alle 30 %:in. Maantieteelliset erot ovat suuria: Lounais-Suomessa nurmia on 10‒15 % ja Lapissa jopa yli 80 %. Toisaalta myös nurmen käyttö on muuttunut: heinäntuotanto on vähentynyt ja säilörehuntuotanto lisääntynyt. Laiduntaminen sopivassa suhteessa lisää luonnon monimuotoisuutta, mutta kielteiset vaikutukset vaihtelevat nurmen tuotantotapojen perusteella. Sitä määrittelee pitkälti työvoiman sekä tuotantopanosten, kuten lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden käyttö.

Suomalaisessa nautakarjataloudessa nurmentuotanto on tavallisesti osa viljelykiertoa. Yli viisivuotisia nurmia pidetään pitkäikäisinä. Peltolohkorekisterin mukaan suomalaisen nurmen keski-ikä on 4,4 vuotta. Nurmenviljelyn moninaiset muodot vaikuttavat eri tavalla kasvilajien välisiin vuorovaikutussuhteisiin. Yleensä nurmi on niin kilpailukykyinen, etteivät rikkakasvit pääse leviämään. Rikkakasvien torjunta-aineita käytetäänkin yleensä lähinnä nurmen perustamisen yhteydessä, esimerkiksi glyfosaattia juolavehnän torjuntaan.

1960-luvulla lähes 80 % maatiloista oli myös nautakarjaa, mutta varsinkin maitotilojen määrä on vähentynyt merkittävästi. Vuonna 2017 Suomessa noin puolella maitotiloista oli vähintään 50 lypsylehmää. Uusien investointien myötä suositaan yleensä lypsyrobotteja, jolloin yhden robotin tilalla on keskimäärin 60 lehmää.

Etelä-Suomessakin, missä karjatalous on vähentynyt merkittävästi, on runsaasti nurmikasvillisuusaloja. Ne ovat kuitenkin kesantoja, tilapäisesti tai pysyvästi käytöstä poistettuja peltolohkoja tai suojakaistoja ja -vyöhykkeitä. Niillä on erittäin suuri merkitys luonnon monimuotoisuudelle.

Nurmien kasviyhteisöistä tietoa jo vuosikymmenten takaa

Koko maan kattavaa aineistoa intensiivisesti viljeltyjen peltojen putkilokasvilajeista on kerätty 1950- ja 1960-luvuilla. Jälkimmäisessä tutkimuksessa löydettiin yhdeltä pellolta keskimäärin 27‒34 lajia (kaikkiaan 307 erilaista lajia) vaihdellen maantieteellisen sijainnin perusteella. Luonnonkasvien lukumäärä viisinkertaistui apilan ja timotein kustannuksella vertailtaessa yksivuotisia ja viisivuotisia nurmia. 2000-luvulla on toteutettu muutama suppea tutkimus Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueella. Tällöin nurmipelloilta on löydetty 22‒28 erilaista kaksisirkkaista rikkakasvilajia. Vertailtaessa lajistoa saman alueen aikaisempaan tutkimukseen huomattiin, että nurmiviljelyn muuttuminen on vähentänyt etenkin heinäkasvilajien määrää. Aikaisempiin tuloksiin on vaikuttanut muun muassa se, että kylvösiemen ei ollut yhtä puhdasta rikkakasvien siemenistä kuin nykyään.

Laajaperäisesti viljellyt pellot ovat yleensä lajirikkaampia verrattuna intensiivisesti viljeltyihin peltoihin. Niitto ja laiduntaminen vaikuttavat eri tavalla lajirikkauteen. Eräässä tutkimuksessa selvisi, että perinteisellä niityllä pienet kasvilajit menestyvät viitisen vuotta, mutta pelkän niiton ja laiduntamisen avulla on hankala lisätä lajimonimuotoisuutta rajallisen siemenpankin vuoksi. Kasvillisuuden poisto on kuitenkin merkittävin lajien väliseen dynamiikkaan vaikuttava tekijä.

Monimuotoisuutta tarkasteltava nurmen monien lajiryhmien ja ekosysteemitoimintojen kautta

Maatalouden rakennemuutos on siis muuttanut pellonkäyttöä ja on osaltaan johtanut myös maatalousympäristön linnuston muutoksiin. Kyse ei ole vain karjatalouden vähenemisestä vaan myös entistä suuremmista peltolohkoista, piennarten vähenemisestä, torjuntakemikaalien käytöstä ja ojituskäytännöistä. Monivuotiset nurmet lisäävät lintulajien runsautta ja monimuotoisuutta ja monet lajit hyötyvät vaihtelevasta maisemasta.

Nurmet kuhisevat erilaisia selkärangattomia, jotka huolehtivat ekosysteemipalveluista kuten tuholaistorjunnasta, pölytyksestä ja orgaanisen aineksen hajotuksesta. Pysyvillä nurmilla voi olla hyvin monimuotoinen hämähäkki- ja kaskasyhteisö. Niillä talvehtivat monet tuholaisia saalistavat petokuoriaiset kuten maakiitäjäiset. Toisaalta myös suojakaistoilla nämä tuholaisten luontaiset viholliset voivat olla avuksi, mikäli tuholaiskannat runsastuvat viereisellä viljapellolla. Monilla tekijöillä on kuitenkin merkitystä hyönteisten ja hämähäkkien menestymisen kannalta. Millainen on kasvuston rakenne, monimuotoisuus ja ikä? Kuinka usein niitetään tai millä tavalla laidunnetaan? Entä ympäröivä maisema ja viljelyhistoria? Yksi eliöryhmä, joka on kärsinyt huomattavan paljon laidunnuksen vähenemisestä, on lantakuoriaiset. Suomessa elää 51 lantakuoriaislajia, joista puolet on luokiteltu uhanalaiseksi. Lantakuoriaiset eivät ainoastaan hajota lantaa, vaan myös kierrättävät ravinteita, parantavat maaperän ilmanvaihtoa, levittävät kasvien siemeniä, torjuvat loisia ja vähentävät vieläpä kasvihuonekaasupäästöjä.

Heinät ovat tuulipölytteisiä, mutta nurmien kaksisirkkaiset kuten apilat houkuttelevat pölyttäjiä. Tärkeimpiä pölyttäjiä ovat tarhamehiläiset, kimalaiset ja perhoset. Tutkittaessa puna-apilan pölytystä 1970-luvulla tehdyssä kokeessa osoitettiin, että kimalaisten määrä oli suurempi pellon reunoilla kuin sen keskellä. Pientareilla tavataan enemmän pölyttäjiä, koska niillä on yleensä monimuotoisempi kasvilajisto. Toisaalta niidenkin eliölajisto on yksipuolistunut sopivien lisääntymispaikkojen vähenemisen myötä. Pientareen leveydellä on merkitystä pölyttäjien kokonaismäärän kannalta, mutta ei lajimonimuotoisuuden näkökulmasta. Perhoset taas hyötyvät korkeammasta kasvustosta. Erään muutaman vuoden takaisen luonnonhoitopeltoihin keskittyvän tutkimuksen mukaan kimalaisia esiintyi eniten alkuvuosina perustamisen jälkeen, kun taas perhoset viihtyivät vanhemmilla lohkoilla. Kyseisille pelloille oli kylvetty erilaisia niittysiemenseoksia. Kaiken kaikkiaan voi todeta, että elinympäristön vaihtelevuus ja monipuolisuus on tärkeämpää kuin sen koko.

Maaperäeliöstö mm. hajottaa orgaanista ainesta, kierrättää ravinteita, ylläpitää maan rakennetta sekä edistää veden suodattumista maassa. Maaperän eläimistä ihmissilmälle helpoimmin havaittavia ovat lierot. Suomessa on tehty hyvin niukasti nimenomaan peltojen maaperäeliöstöön liittyvää tutkimusta, mutta asiasta saadaan lähivuosina lisää tietoa. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että laitumilla on kolminkertainen määrä lieroja verrattuna laiduntamattomiin peltoihin. On selvää, että nurmet osana viljelykiertoa pitävät yllä maaperäeliöstöä tuotantotavasta riippumatta.

Nurmet tarjoavat elinympäristöjä luonnonvaraisille lajeille

Luonnon monimuotoisuus linkittyy erittäin vahvasti ekosysteemin toimintaan, palveluihin ja kestävyyteen. Yksinkertaisesti ilmaistuna: mitä enemmän lajeja, sitä paremmin ekosysteemi toimii. Nurmien monimuotoisuus vaikuttaa ravinteiden kierrätykseen, tuholaistorjuntaan, orgaanisen aineksen hajotukseen ja muihin ekosysteemipalveluihin. Nurmet tarjoavat ravintoa ja myös talvehtimispaikan monille selkärangattomille. Maatalousympäristön luonnon monimuotoisuudelle on tärkeää, että maisemassa on nurmia, laitumia ja laajaperäisiä viherkaistoja, kuten pientareita ja niittyjä.

Kotieläintuotanto on tärkeää luonnon monimuotoisuudelle, mutta sen merkitys vaihtelee tuotantotapojen perusteella. Esimerkiksi laitumella käyvän karjan merkitys on aivan erilainen kuin eläinsuojissa elävän. Tuotantotapojen kehittäminen biodiversiteetin lisäämiseksi on saanut viime vuosina huomiota enenevässä määrin. Monipuoliset viljelykierrot ja viljelykasviseokset parantavat viljelyvarmuutta ja maan kasvukuntoa. Näillä toimilla on myös biodiversiteettiä lisäävä vaikutus paitsi paikallisella myös alueellisella tasolla.

Blogitekstin kirjoittajat: Elina Nurmi ja Juha Tiainen, Luonnonvarakeskus

Lisätietoa tutkimuksesta: Juha Tiainen, ext.juha.tiainen@luke.fi

Tiainen, J., Hyvönen, T., Hagner, M., Huusela-Veistola, E., Louhi, P., Miettinen, A., Nieminen, T., Palojärvi, A., Seimola, T., Taimisto, P., & Virkajärvi, P. (2020). Biodiversity in intensive and extensive grasslands in Finland: the impacts of spatial and temporal changes of agricultural land use. Agricultural and Food Science29(2), 68–97.